Fujitsu ja BCN Port Innovation Foundation hyödyntävät meren digitaalista kaksosta ympäristönsuojelussa Barcelonassa
Fujitsu ja BCN Port Innovation Foundation ovat sopineet meren digitaalisen kaksosen kehittämisestä ja testaamisesta Barcelonan satamassa. Vuoden 2026 aikana toteutettava hanke tukee ympäristönsuojelua ja voi avata uusia mahdollisuuksia merentutkimuksen, ympäristökasvatuksen ja tiedeviestinnän kehittämiseen.
Tavoitteena on elvyttää meriympäristöä, suojella luonnon monimuotoisuutta ja kehittää sinistä taloutta [1], jossa merellisiä luonnonvaroja hyödynnetään kestävästi taloudellisen kasvun, työpaikkojen ja ympäristönsuojelun edistämiseksi.
Hanke perustuu vedenalaisten droonien, tekoälyn ja edistyneen analytiikan yhdistelmään, jolla tuotetaan korkearesoluutioisia kuvauksia merenpohjasta. Kohdetta rikkomattomaan mittaustapaan perustuva digitaalinen kaksonen mahdollistaa biodiversiteetin visualisoinnin ja kvantifioinnin, biomassan laskennan kasvipeitteen perusteella sekä merileviin fotosynteesissä sitoutuneen sinisen hiilen [2] määrän arvioinnin.
Hanke luo pohjan yhtenäiselle digitaaliselle alustalle, joka kokoaa yhteen kaikki sataman biodiversiteettiin liittyvät tiedot ja mahdollistaa niiden pitkäaikaisen seurannan.
Uusi tapa mitata ja suojella meren biodiversiteettiä
Maailman meriekosysteemit ovat vakavassa kriisissä ilmastonmuutoksen ja merien saastumisen takia. Euroopan unioni vauhdittaa meriympäristöjen suojelua ja ennallistamista muun muassa vuonna 2024 hyväksytyllä luonnon ennallistamislailla.
Tekoälypohjaisen vedenalaisen datankeruun ja edistyneen analytiikan yhdistävä meren digitaalinen kaksonen muuttaa tapaa, jolla meriekosysteemejä mitataan, ymmärretään ja hyödynnetään. Autonomiset pinta- ja vedenalaiset, reaaliaikaisesti vakautetut alukset seuraavat optimoituja mittausreittejä, mikä mahdollistaa toistettavan ja tasalaatuisen merenpohjadatan keruun sekä korkealaatuisen aineiston tuottamisen tekoälyn analysoitavaksi.
Koneoppimismallit muuntavat datan määrälliseksi ympäristötiedoksi: ne arvioivat kasvipeitettä ja elinympäristöjen laajuutta sekä laskevat sinisen hiilen sitoutumista. Teknologia tuottaa tarkkaa paikkatietoa merenpohjan olosuhteista, elinympäristöjen jakautumisesta ja lajityypeistä ja luo näin vahvan empiirisen perustan suojelu-, ennallistamis- ja elvytyshankkeiden suunnittelulle ja arvioinnille.
Lisäksi järjestelmä mahdollistaa useiden kasvilajien jatkuvan seurannan, mikä auttaa analysoimaan ekosysteemin kehitystä sekä ennakoimaan ilmastonmuutoksen ja satamatoiminnan mahdollisia vaikutuksia.
Ympäristön simulointi ja datavetoinen päätöksenteko
Fujitsu tukee hankkeella sitoutumistaan yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti vaikuttavan oman teknologiansa kehittämiseen ilmastoneutraaliustavoitteiden ja meriekosysteemien suojelun mukaisesti.
Fujitsun kehittämä alusta mahdollistaa entä jos -skenaarioiden simuloinnin, jolloin ympäristötoimien vaikutuksia voidaan arvioida etukäteen ennen niiden käyttöönottoa. Näin investointeja voidaan priorisoida todellisen vaikuttavuuden perusteella. Tarkan digitaalisen mallin avulla satamaviranomaiset voivat tunnistaa suojelun kannalta tärkeimmät alueet sekä ympäristön ennallistamiseen ja kunnostukseen soveltuvat vyöhykkeet.
Simulointikyky tekee digitaalisesta kaksosesta keskeisen työkalun satamatoiminnan ja luonnonsuojelun tasapainottamisessa, mikä helpottaa kestävien infrastruktuurien ja toimintamallien suunnittelua. Onnistuneen konseptitestausvaiheen jälkeen Fujitsu ja BCN Port Innovation Foundation voivat laajentaa hanketta ja lisätä siihen uudistamis- ja suojelusimulaatioskenaarioita.
Sininen talous, läpinäkyvyys ja yhteiskunnallinen osallistuminen
Ympäristönsuojelun lisäksi hanke voi avata uusia mahdollisuuksia sinisessä taloudessa esimerkiksi merentutkimuksen, ympäristökasvatuksen ja tiedeviestinnän kehittämiseen.
Meren digitaalinen kaksonen lisää läpinäkyvyyttä ja tietoisuutta. Se tuo meriympäristöä koskevan tiedon lähemmäksi sidosryhmiä ja vahvistaa ymmärrystä rannikkoekosysteemien suojelun merkityksestä.
”Hanke osoittaa, kuinka teknologiasta voi tulla vastuullisuuden aito liittolainen. Meren digitaalinen kaksonen auttaa muuttamaan meriympäristöstä kerätyn monimutkaisen datan tiedoksi, jonka pohjalta voidaan ryhtyä toimiin biodiversiteetin suojelemiseksi, sinisen hiilen hankkeiden edistämiseksi ja näyttöön perustuvien päätösten tekemiseksi”, Fujitsu Espanjan ja Portugalin toimitusjohtaja Ángeles Delgado sanoo.
[1]. Sininen talous: Taloudellisen kasvun, työpaikkojen luomisen ja ympäristön suojelun yhteensovittaminen merellisiä luonnonvaroja kestävästi hyödyntäen.
[2]. Sininen hiili: Hiili, joka sitoutuu rannikko‑ ja meriekosysteemeissä fotosynteesin avulla ja varastoituu merenpohjaan sekä syviin merialueisiin.
Fujitsu Limitedin alkuperäinen tiedote on saatavilla:
Lisätietoja:
Fujitsu Finland Oy
Saara Torri, Communications Lead
Fujitsu rakentaa kestävämpää maailmaa vahvistamalla luottamusta yhteiskuntaan teknologisten innovaatioiden avulla. Olemme asiakkaidemme digitalisaatiokumppani ympäri maailman, ja 113 000 fuitsulaista ratkaisee työssään ihmiskunnan suurimpia haasteita. Palvelu- ja ratkaisuvalikoimamme perustuu viiteen avainteknologiaan: tekoälyyn, tietojenkäsittelyyn, dataan ja verkkoihin, turvallisuuteen sekä konvergoituihin teknologioihin, joita yhdistämällä luomme kestävää muutosta. Fujitsu Limitedin (TSE: 6702) liikevaihto 31.3.2025 päättyneellä tilikaudella oli 3,6 biljoonaa jeniä (23 miljardia USD). Fujitsu on markkinaosuudeltaan Japanin johtava teknologiayhtiö.
Suomessa Fujitsu Finland tarjoaa vahvan paikallisen palvelukyvyn noin 1 200 fujitsulaisen voimin. Suurimmat toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Lahdessa. Olemme osa suomalaisen yhteiskunnan ja yritysten digitaalista perustaa teollisuudessa, kaupan alalla,