PRESS RELEASE

Fujitsulle kultamitali EcoVadisin vastuullisuusarvioinnissa

Fujitsu Limited

8 heinäkuuta, 2026

Fujitsu on saanut kultaisen mitalin kansainvälisen arviointiyhtiö EcoVadiksen vastuullisuusarvioinnissa. Tunnustus asettaa Fujitsun arvioitujen yritysten parhaaseen viiteen prosenttiin ja osoittaa konsernin pitkäjänteisen sitoutumisen vastuullisuuden kehittämiseen.

Tietoa EcoVadisista

EoVadis on yksi maailman suurimmista vastuullisuuden arviointialustoista, jonka kautta on arvioitu yli 150 000 yritystä yli 180 maassa. Yritysvastuun merkityksen kasvaessa maailmanlaajuisesti, EcoVadisista on tullut laajasti käytetty kansainvälinen vertailukohta, jonka avulla yritykset voivat arvioida ja osoittaa vastuullisuustyönsä vaikuttavuutta. EcoVadisin vastuullisuusarvioinnissa yritysten toimintaa tarkastellaan kattavasti sen omien kriteerien mukaisesti neljällä osa-alueella: ympäristö, työelämä sekä ihmisoikeudet, etiikka ja vastuullinen hankinta.

Fujitsun toimet kestävän yhteiskunnan edistämiseksi

Fujitsu kehittää vastuullisuusjohtamistaan pitkäjänteisesti edistääkseen kestävän yhteiskunnan rakentamista. Yhtiö on asettanut tavoitteekseen saavuttaa nettonollataso kasvihuonekaasupäästöissä koko arvoketjussaan tilikauteen 2040 mennessä. Tavoitteen tueksi Fujitsu vahvistaa päästöjen seurantaa koko toimitusketjussaan ja tekee tiivistä yhteistyötä maailmanlaajuisen toimittajaverkostonsa kanssa raaka-aineiden ja hankintojen ilmastovaikutusten kartoittamiseksi ja vähentämiseksi.

EcoVadis-arvioinnissa Fujitsu Group sai erityistä tunnustusta maailmanlaajuisten vastuullisuustoimiensa jatkuvasta kehittämisestä ja niiden kasvaneesta vaikuttavuudesta etenkin ympäristön ja vastuullisen hankinnan osa-alueilla. Lisäksi konsernin katsottiin vahvistaneen koko toimitusketjun kattavaa vastuullisuuden edistämisen toimintamallia, mikä osaltaan johti kultamitalin saavuttamiseen.

Fujitsu jatkaa vastuullisuusjohtamisensa kehittämistä osana tavoitettaan vauhdittaa kestävän yhteiskunnan toteutumista ja luoda pitkäaikaista arvoa asiakkailleen, kumppaneilleen ja yhteiskunnalle.

Lisätietoja aiheesta:

About Fujitsu

Fujitsu rakentaa kestävämpää maailmaa vahvistamalla luottamusta yhteiskuntaan innovaatioiden avulla. Olemme asiakkaidemme ensisijainen digitalisaatiokumppani ympäri maailman, ja noin 100 000 fujitsulaista työskentelee ratkaistakseen ihmiskunnan suurimpia haasteita. Palvelu- ja ratkaisuvalikoimamme perustuu viiteen avainteknologiaan: tekoälyyn, tietojenkäsittelyyn, verkkoihin, dataan ja tietoturvaan sekä konvergoituviin teknologioihin, joita yhdistämällä vauhdistamme kestävää muutosta. Fujitsu Limitedin (TSE: 6702) konsolidoitu liikevaihto 31.3.2026 päättyneellä tilikaudella oli 3,5 biljoonaa jeniä (23 miljardia USD), ja yhtiö on markkinaosuudeltaan Japanin johtava digitaalisten palveluiden tarjoaja. Lisätietoja: 

Suomessa Fujitsu Finland tarjoaa vahvan paikallisen palvelukyvyn noin 1 200 fujitsulaisen voimin. Suurimmat toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Lahdessa. Olemme osa suomalaisen yhteiskunnan ja yritysten digitaalista perustaa teollisuudessa, kaupan alalla, terveydenhuollossa ja julkisella sektorilla. Meillä on laaja alihankkija- ja kumppaniverkosto ja olemme yksi maamme kriittisistä huoltovarmuusyhtiöistä. 

Mediayhteydet: 

Fujitsu Finland Oy

Saara Torri, Communications Lead